torstai 18. helmikuuta 2016

Vietnam 25.1.- 5.2.2016

Tet

Vietnam meni aika hujauksessa. Varattiin Vietnamille aikaa 12 päivää. Maksimissaan maassa saisi olla Suomen passilla 15 pv ilman viisumia. Suunnitelmissa oli mennä Saigonista Dalattiin, mistä jatkettaisiin Hoi Aniin, luonnonpuistoon katsomaan luolia ja sieltä Hanoihin ja Halongiin. Aika olisi riittänyt hyvin, mutta sitten tulikin Vietnamilainen uusivuosi Tet, mihin valmistautuminen alkaa jo muutamaa viikkoa ennen. Se ilmeni kaikkien kulkuneuvojen hintojen kallistumisella sekä täyttymisellä.

Kaikki meni siis suunnitelmien mukaan Dalattiin asti, mutta kun olimme lähdössä kaikki bussit olivat täynnä. Seuraavan päivän bussien hinnat olivat nousseet 30% -40% ja sama nousu jatkuu jatkuvasti mitä lähemmäs tullaan Tet-juhlaa. Kaikki 93 miljoonaa Vietnamilaista haluaa liikkua samaan aikaan takaisin perheidensä luokse. Siitä voi vain kuvitella kuinka haasteellista on saada kuljetusta. Ja siellä ei ilmeisesti käy sellainenkaan vaihtoehto, että otettaisiin busseille tai junille extra vuoroja. 

No kumminkin päädyimme loppujen lopuksi menemään niin pian kuin mahdollista Hanoihin, koska olimme varanneet lennon sieltä, ettei se vain jäisi välistä. 

Rajanylitys 

Otimme bussin Kambodzan Sihanoukvillestä Saigoniin. Matkalla saimme vaihtaa bussia 3 tai 4 kertaa. Rajanylitys oli tosi helppo. Bussiyhtiö hoiti jokaiselle matkustajalle leimat passeihin. Ainoa juttu mikä piti itse tehdä, oli täyttää lappu terveystiedoista ja maksaa siitä 1$ virkailijalle. Tätä dollaria ei ilmeisesti tarvitse oikeasti maksaa, koska se menee suoraan virkailijan omaan taskuun. Koimme kuitenkin helpommaksi antaa viimeiset Kambodzan rahat virkailijalle, koska bussikuski raivosi vieressä, että maksa nyt. 
Matka kesti perinteisesti luvattua kauemmin, mutta se meni mukavasti Sleeper-bussissa. Vietnamissa kaikki pitkät matkat matkustetaan kerrossänkybusseissa! 



Ho Chi Minh City / Saigon

Saigonissa vietimme kaksi päivää. Kävimme ensimmäisenä päivänä katsomassa eläintarhaa. Puisto oli muuten mukava ja tosi edullinen (2€), mutta joillain eläimillä oli tosi huonot tilat. Peuroilla ja kaikilla pienillä eläimillä oli aika hyvät oltavat, mutta tiikerit, norsut, kirahvit ja orangit näyttivät aika onnettomilta. Eläintarhan yhteydessä oli iso puutarha. 


Lisäksi kävimme vilkaisemassa Saigonin Notre Damea ja vanhaa postitaloa. Lisäksi löysimme vahingossa jotkut vaatemessut, missä oli kerrankin hienoja vaatteita, mutta aasialaisten kokoa...

Notre Dame

Postitalo

Matkalla hotelliin istahdimme hetkeksi istumaan puistoon. Hetki venähti vähän pidemmäksi, kun paikalliset opiskelijat tulivat keskustelemaan kanssamme. Vietnamilaiset ihmiset olivat paljon ystävällisempiä ja rehellisempiä kuin naapurinsa kambodzalaiset.

Toisena päivänä Saigonissa kävimme Vietnamin sota-museossa. Sieltä löytyi niin mielenkiintoisia kuin tylsiäkin juttuja. Alakerta oli täynnä erilaisia julisteita ja valokuvia, esim. Ho Chi Minh kättelemässä eri ihmisiä. Ylemmistä kerroksista löytyi mielenkiintoista tietoa sotarikoksista ja agent orangen aiheuttamista tuhoista.



Dalat

Dalattiin lähdimme yöbussilla. Jouduimme odottamaan keskiyöllä lähtevään bussiin, koska muuten olisimme olleet aamu yöllä perillä. Matka meni taas mukavasti sleeper- bussissa. Olimme perillä puoli kuuden aikaan. Ilma tuntui aika viileältäkin Saigonin kuumuuden jäljiltä. Bussiasemalta sai ilmaisen kuljetuksen sinne minne halusimme. Valitsimme kartalta hotellin, ja suuntasimme sinne. 

Triposon matkasovellus on ollut ihan törkeän hyvä täällä. Paras juttu siinä on offline kartta, mikä toimii oikeasti. Ei ole tarvinnut mennä ihan sokkona uusissa paikoissa. Niitä löytyy vielä lähes kaikkiin maihin! Suosittelen

Dalat on aika pieni vuoristokaupunki. Lämpötilat olivat täydelliset reilu +20 päivisin! Joten jaksoi hyvin mennä ja katsella paikkoja. 
Dalatissa saimme myös edullisen hienon hotellihuoneen, mikä oli aika mukavaa. Vietnamissa oli muutenkin edulliset huoneet, mutta paikallinen ruoka oli yllättävän kallista ja pahaa. 
Edullisimmin söi ketjuravintoloissa, missä sait istua lämpimässä sisällä ja ruoka kokattiin siisteissä keittiöissä. 

Dalatissa kävimme katsomassa isoa kukkapuutarhaa, vaaleanpunaista kirkkoa, sky cabilla matkustimme temppelille ja kiertelimme kaupunkia jalan ja taxilla. 






Nha Trang

Kun bussihinnat alkoivat kuulostamaan kamalilta Dalatissa, päätimme siirtyä Nha Trangiin kyselemään bussikuljetusta suoraan Hanoihin. Syystä tähän olikin kirjoitettu jo aikaisemmin. Matka Dalatista Nha Trangin rantakaupunkiin kesti noin 4 tuntia. 

Nha Trangista löysimme bussin Hanoihin, mihin mahduimme kyytiin, heti seuraavalle päivälle. 

Nha Trangissa tutustuimme kaupunkiin, ja vierailimme vanhalla temppelirauniolla. Se oli kylläkin kunnostettu vähän turhan hyvin. 



Nha Trangissa oli panostettu paljon viihtyvyyteen. Rantaan oli tehty pitkä rantakatu ja puisto. 


Bussimatka Nha Trang-Hue-Hanoi  

Bussimatka Hueen kesti ilta seitsemästä puoleen päivään. Huessa meillä oli omaa aikaa kello viiteen, kunnes matka jatkui taas Hanoihin. Hanoissa olimme viimein 2.2. klo 6:00.
 
Matka oli aika rankka, mutta meni kuitenkin yllättävän nopeasti. Positiivista on se ettei enään mikään matka tunnu pitkältä tuon reilu 30 tunnin bussimatkan jälkeen!

Huessa satoi koko sen ajan, kun olimme siellä. Se ei kuitenkaan haitannut, koska satoi niin hiljaa. Kiertelimme kaupunkia ja kävimme syömässä ja kahvilla muutamaan otteeseen. 




Hanoi

Hanoissa vietimme 2 päivää. Kiersimme oikeastaan lähes kaikki nähtävyydet, mutta museoissa emme käyneet sisällä. Tähänkin on syy, nimittäin vietnamilaiset pitävät aina jonkin pituisen siestan kaikissa museoissa ja muissa nähtävyyksissä. Ja kun lomalla ollaan, niin ei eletä sen kellon mukaan. Eli olimme lähes poikkeuksetta jonkun nähtävyyden porteilla juuri sulkemisajan jälkeen. Onneksi vietnamilaisten siesta kestää usein vain 3 tuntia, joten pääsimme kyllä niihin nähtävyyksiin mitkä halusimme nähdä.




Bunkkeri Vietnamin sodan ajalta

Vietnamissa oli mielestämme turhan monta mopoa. Hanoissa varsinkin.

Hanoissa oli tähän aikaan vuodesta aika kylmä eli +15 astetta päivisin. Eli tarvittiin vähän lämpimämpiä vaatteita kuin repusta löytyi. Onneksi Vietnamissa myydään halpoja vaatteita! Aika kului siis myös shoppaillessa ja tinkiessä. Takeista lähti helposti 50% pyyntihinnasta, kunhan löysi oikean myyjän.
 
Halong Bay

Otimme Halongiin valmisretken, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi. 
Hintaan sisältyi: 
- 3h bussimatkat Hanoi-Halong-Hanoi
- Venematka Halong Bayssa
- Lounas: Riippui vähän tuurista kuka tuli pöytäkaveriksi, että saiko täyttävän vai kevyen lounaan. Meille lounas jäi aika kevyeksi, kun jaoimme sen neljän intialais miehen kanssa. Tarjolla oli riisiä (tietenkin), pieni kala, pieni lautanen munakasta, simpukoita, kevätkääryleitä (jotka katosivat nopeasti), maapähkinöitä ja kasvislautanen. Olisi ollut täydellinen kahdelle, muttei viidelle miehelle ja yhdelle hyvin syövälle naiselle. 
- Pääsylippu luonnonsuojelu alueelle ja luolaan. 

Hinta oli noin 20$ / per henkilö. Aluksi se kuulosti kalliilta (vietnamilaiseen hintatasoon nähden), mutta kun aloimme laskemaan, olisi matka tullut kalliimmaksi tekemällä sen omatoimisesti. 

Halong Bay oli kaunis. Kohdallemme osui sumuinen ilma. Se saattoi tehdä siitä vielä hienomman, tai sitten vain heikensi näkyvyyttä. Joka tapauksessa retki Halong Bayhin oli arvoisensa. Mielestämme muutaman tunnin veneajelu oli ihan riittävä, ainakin viileällä ilmalla. Mutta ehkä kesäisin ne muutaman päivän risteilyt ovat hauskempia. Kuvat saavat kertoa lisää. 



Kahvilla veneessä.


Luolasta.



1 kommentti:

  1. Kuulostaa todella hienolta reissulta. Ihania maisemia varsinkin Hulang Bay

    VastaaPoista